
Työssä on kolme kuvaa valmistujaisistani viime juhannusaattona. Häärimme anopin kanssa keittiössä viimeistelemässä täytekakkua.
| Katso kaikki osallistujat |

Työssä on kolme kuvaa valmistujaisistani viime juhannusaattona. Häärimme anopin kanssa keittiössä viimeistelemässä täytekakkua.

Hankin jo jokin aika sitten Polaroid – kameran modernin miniversion eli Fujifilmin Instax Mini – kameran, jolla siis saa otettua pikakuvia kuten perinteisillä polaroideillakin. Silloin jo oli mielessä toteuttaa kameran avulla pari minialbumiprojektia, koska kuvat tulostuvat suoraan kamerasta jo valmiiksi niihin sopivassa koossa.
Ihastuin kovin myös uuteen Bo Bunnyn Mamarazzi -kokoelmaan ja varsinkin siihen pieneen kameranmuotoiseen minialbumiin. No tietystikään sitä kamera-albumia ei mistään nopeasti löytynyt ostettavaksi, mutta papereita ...

Valokuvassa oli jotenkin jännä vihreä-oranssi sävytys, joka muistutti kullan kiiltoa. Joten päätin tehdä sivun metallikiiltoisista kartongeista!

Tällä kertaa tein skräppileiskaani taustan käyttäen ikkunalävistintä.
Aloitin lävistämällä ympyröitä taustapaperiin. Kahden kuvion päälle liimasin palan piirtoheitinkalvoa. Taakse liimasin kuviopaperin, joka peitti kaikki reiät. Aukkoihin, joiden kohdalle olin liimannut ensin kalvon, lisäsin ensin kuviorei’ittemellä leikattua kukkakuviota, joka jäi koristeeksi paperin ja kalvon väliin.
En halunnut enempää kuviopapereita sekoittamaan tunnelmaa leiskassa, joten ...
| Katso kaikki osallistujat |

Halusin tehdä skräppäystyön liittyen elämänpituiseen Ystävyys-suhteeseen. Käytin työhön aika hempeitä sävyja ja kuoseja, hempeäähän se ystävyyskin on.
Taustaan on roiskittu, leimattu ja ommeltu. Kirjaimet mistattu – ai että tykkään noista kirjaimista!
Ystävänpäivä on jokapäivä!
| Katso kaikki osallistujat |

Olin jo pitkään halunnut kokeilla tätä sydänten ompelukikkaa joko skräppisivuun tai korttiin.
Eli ensin leikellään kuvioleikkurilla muutamat sydämet, ommellaan ne kiinni sivuun ompelukoneella ja sitten taitetaan sydämiä vähäsen auki terälehtimäisesti. Tähän ystäväaiheiseen skräppisivuun sydämet kävivätkin tosi hyvin.
Sydänten lisäksi leiskaan pääsi myös kuvioleikkurilla leikeltyjä perhosia, nappeja ja timantteja. Koko leiskan pohjalle on levitelty vähäsen valkoista gessoa, sekä roiskittu pinkillä, punaisella ja ruskealla ...

Kevät lähenee, joten värit täällä kirkastuu. Laatikosta tuli tämä kuva vastaan ja halusin skräpätä sen.
Aloitin sivun tekemisen tällä kertaa otsikosta. Piirsin kirjaimet ensin sabluunan läpi, ja leikkasin ne sitten auki sormiveitsellä.
Käsittelin taustaa vielä hieman painelemalla siihen vihreää mistiä ja lisäämällä roiskeita. Kuvan alle kerrostin papereita ja vellumia. Papereista tressasin saksilla reunat.
Lisäsin ...

Meillä kaikilla on varmasti laatikossa pieniä paperinjämiä, jotka haluaisi käyttää pois. Ei niitä roskiinkaan aina viitsisi heittää. Samoin kun kuvioleikkureilla leikatessa jää paperisilppua. Tein taustan skräppileiskaan käyttäen paperisilpusta leikattuja kuvioita ym. jämäpapereita. Tähän voi käyttää kuviopapereita, itse käytin tässä valkoisia kartonginpaloja.
Liimasin paperinpaloja ja kuvioita sikinsokin kerroksiin taustapaperille.Päälle tyhjäsin vielä pihtilävistäjän säiliön, siitä nuo pienet ympyrät. Kun paperit olivat paikallaan, levitin kaiken ...

Tällä kertaa skräppäsin nuoremman poikani eskarikuvasta!
Olen repinyt papereita mahdollisimman paljon. Tehnyt ikkunoita, koristeita ja leimannut taustaan. Kaikkea kivaa sopivasti sekaisin fiiliksen mukaan. Ilmeen halusin olevan raikas ja värikäs!

Kävimme viime kesänä ystäväperheen kanssa Naantalin Muumimaailmassa. Halusin tehdä reissusta pienen minialbumin lahjaksi ja muistoksi ystävillemme.
Albumi on kokoa 6 x 6 tuumaa. Sivut leikkasin paperileikkurilla 12 x 12 skräppikartongista ja päällystin ne sitten kuviopapereilla. Hyvä koko minusta albumille, koska paperit saa käytettyä ilman, että jää läjä hukkapaloja. Lisäksi kun liimasin kuviopaperin sivun molemmille puolille, tuli sivuista riittävän tukevat. Kuvat tulostin pienempinä omalla tulostimella.
Kokosin sivut albumiksi kahdella saranarenkaalla. Renkaita varten tein sivuihin reiät L – kokoisella ympyräkuviorei`ittäjällä.