Monilla oli ongelmia eilen päättyneen haasteen osallistumisessa kuvakoon vuoksi.  Eli kuten haasteen säännöissä luki niin maksimikoko kuville sivustolla on 500 pikseliä (leveys ja korkeus) ja maksimissaan 1 Mt tiedostokoko. Monet digikamerat ja kännyköidenkin kamerat valitettavasti ottavat kuitenkin oletuksena paljon isompia kuvia tänä päivänä.

Fiskarettes.fi – sivuston kaltaiselle verkkosivustolle, jossa jaetaan paljon kuvia asettaa nykyisten kameroiden automaattinen kuvakoko kuitenkin omat haasteensa ja siksi rajoituksia on valitettavasti oltava. Pian sivustolle tehtävien päivitysten myötä tulemme nostamaan hieman ladattavien kuvien maksimikokoa, mutta toistaiseksi edellä mainitsemani rajoitukset ovat vielä voimassa.

Vaikka kuvien maksimikoko tulee kasvamaan niin silti monien teistä varmasti tarvitsee pienentää kuvianne jossain määrin, koska nykykameroiden kuvakoot ovat todellakin melko isoja oletuksiltaan.

Tässä tuleekin hieman vinkkiä ja ohjeita kuinka kuvia voi helposti ja nopeasti pienentää ennen kuin tänne niitä liittää:


1.) Helpoin ja nopein tapa on valita kameran asetuksista pienempi kuvakoko jo valmiiksi ennen kuin kuvaa työnsä.

Monissa kameroissa oletuksena on kameran suurin kuvakoko, joten kameran käyttöohjeesta kannattaakin tarkistaa mistä oman kameran asetuksia voi muuttaa ja yleensä tämä toiminto ei kameroissa ole kovin monen mutkan takana.  

Riippuen kameran iästä ja mallista kuvaa yleensä voi kamerassa pienentää vielä kuvan ottamisenkin jälkeen. Kameran valikosta otetaan vain resize-toiminto käyttöön ja sieltä valitaan sopiva pikselikoko kuvalle.

 

2.) Kun kuva on ladattu tietokoneelle kamerasta voi kuvan pienentää myös kuvankäsittelyohjelmalla.  

Vaikka varsinaista kuvankäsittelyohjelmaa ei olisikaan niin ainakin Windows-käyttäjillä löytyy koneelta Paint-ohjelma, jolla se myös onnistuu  ja  tässä tulee ohjeet:

 

Avaa Paint-ohjelma -> Avaa ohjelmassa kuva, jonka haluat pienentää  - > Klikkaa työkaluriviltä “Muuta kokoa”

 

Seuraavaksi pitäisi avautua oheisen näköinen ikkuna:

 

 

Siirrä ruksi “Prosentit” -ruudusta  ”Kuvapisteet” -ruutuun kuvan osoittamalla tavalla ja sen jälkeen kirjoita “Vaaka” tai “Pysty” sarakkeeseen maksimikoko 500.

Jos kyseessä on vaakakuva niin silloin “Vaaka” -sarakkeeseen muutos ja pystykuvan osalta taas “Pysty”-sarakkeeseen.  Koska ruksi on kohdassa “Säilytä kuvasuhde” niin riittää kun muutat isomman luvun.

Lopuksi klikkaat ok:ta ja tallennat kuvan uudelleen. Nyt kuva on sopiva kooltaan Fiskarettes-sivustolle ja pääset sen lataamaan tekstisi kanssa!

 

3.) Jos käytät internet -kuvanjakopalvelua (esim. Photobucket, Picasa jne) on mahdollista pienentää kuva myös siellä resize-toiminnon avulla.

Kuvanjakopalveluissa on hieman eroavaisuuksia toimintojen suhteen, joten en erikseen anna nyt ohjeita mihinkään tiettyyn palveluun. Kuitenkin tutustumalla oman kuvanjakopalvelun ohjeisiin löytyy ratkaisu kuvan pienentämispulmiinkin ihan varmasti sieltä.

 

Toivottavasti tästä ohjeistuksesta on apuja niille jotka niitä kaipasivat! Kysykää ihmeessä jos kaipaatte tarkennusta tai lisäohjeita niin auttelen mielelläni. Jättäkää kysymykset joko kommentteina tai sähköpostitse contact@fiskarettes.fi niin vastaan niihin mahdollisimman pian!

 



Yksi kommentti julkaisussa “Ohjeita kuvien pienentämiseen”

  1. 8 Toukokuu 2013 klo 13:55

    [...] HUOM! Kuvien koko täytyy olla vaatimusten mukainen – tarkistakaa koko ennen kuin lähetätte työnne! Lisäohjeita kuvien pienentämiseen löytyy TÄÄLTÄ! [...]

Jätä kommentti















Lähetä